Lapset äänestivät etänä Suomen Lasten Parlamentin ensimmäisissä verkkovaaleissa
Valtakunnallinen lasten kuulemisjärjestelmä Suomen Lasten Parlamentti, joka edistää lapsen oikeutta tulla kuulluksi yhteiskunnassa, äänesti huhtikuussa päättyneissä ensimmäisissä verkkovaaleissaan lasten hallituksesta ja valiokunnista. Suomen Lasten Parlamentti on kuntien nimittämistä 9-13 -vuotiaista edustajista koottu lasten valtakunnallinen kuulemiskanava. Lapset tekivät sen, mistä aikuiset usein haaveilevat. He kävivät asiallisen, monipuolisen ja upean keskustelun ehdokkaistaan. Ehdokkaat kertoivat ajatuksistaan vilpittömän hyväntuulisesti ja kaikki tämä tapahtui verkossa.
Vaaliprosessi kesti reilut kaksi kuukautta helmikuun alusta, jolloin lapset saivat asettua ehdokkaiksi Suomen Lasten Parlamentin verkkoparlamentissa. Hallitusehdokkaita vaaleissa oli 56 ja puheenjohtajaksi tavoitteli 30 lasta. Ehdokkaat kävivät verkossa vaalikampanjaa, jonka aikana he perustelivat muille edustajille näkemyksiään eri asioista keskustelupalstoilla ja blogeissaan. Kampanjoinnin jälkeen äänestys suoritettiin henkilökohtaisella sähköisellä äänestyslomakkeella. Myös verkossa käytävä puheenjohtajaäänestys päättyy toisen kierroksen jälkeen 14.4.
”Itse pidän vaaleissa äänestämistä tärkeenä, koska sitä kautta jokainen pääsee vaikuttamaan ja osallistumaan puheenjohtajan ja hallituksen valintaan. Pääsemme myös itse valitsemaan mielenkiintoiset valiokunnat! Ajatelkaa nyt, kuinka hienoa! Totesinkin chatissä, että jos aikuiset saisivat päättää puheenjohtajan ja hallituksen jäsenet, ei tää olis enää lasten parlamentti, sillä onhan se meidän asia päättää, kuka on puheenjohtaja ja kenestä koostuu hallitus!”
- Sara, 12
Henkilövaalien lisäksi lapset äänestivät Suomen Lasten Parlamentin uuden istuntokauden 2010-2011 valiokuntien teemoista. Äänestyksen ehdotukset kehitettiin yhdessä lasten kanssa alkuvuodesta, jolloin he saivat keskustelupalstoilla ja chatkeskusteluissa ehdottaa aiheita, joihin lasten tulisi saada vaikuttaa. Kaikkiaan 12 eri vaihtoehdosta valituiksi tulivat lopulta koulu-, ympäristö-, terveys-, vapaa-aika-, kaveri-, eläinsuojelu- ja lapsen oikeuksien valiokunta.
Äänirajan alle jäivät muun muassa paljon keskustelua herättäneet kotivaliokunta sekä kansainvälisten asioiden valiokunta, jossa lapsia innosti erityisesti kehitysyhteistyö sekä lasten vaikutusvallan lisääntyminen Euroopassa. Valitussa lapsen oikeuksien valiokunnassa lapsia kiinnostaa ennen kaikkea lapsen oikeus vaikuttaa, mutta myös lasten köyhyys ja ravinnon tai turvan puute.
"Suomen Lasten Parlamentti toimii tärkeänä äänitorvena. Yhteiskunnan ja meidän päättäjien tulisi entistä paremmin ottaa huomioon lasten mielipiteitä".
- kansanedustaja Thomas Blomqvist, Suomen Lasten Parlamentin eduskunnan neuvottelukunnan pj.
Suomen Lasten Parlamentti edistää lasten ja päättäjien välistä vuorovaikutusta yhteistyössä muun muassa eduskunnan ja lapsiasiavaltuutetun kanssa. Suomen Lasten Parlamentin eduskunnan neuvottelukunnan jäsenet käsittelevät lasten näkemyksiä erilaisiin yhteiskunnallisiin ja heitä koskettaviin kysymyksiin muun muassa chatkeskusteluissa lasten kanssa. Neuvottelukunta vastaanottaa lasten päätökset vuosittain.











