Uutiset
mm. Koulukiusaamiseen tulee puuttua. Eduskunnan neuvottelukunta laatii lasten esityksen pohjalta toimenpidealoitteen. Lisää lasten esityksiä ja päätöksiä kevään istunnosta, kts. Arkisto
mm. Koulukiusaamiseen tulee puuttua. Eduskunnan neuvottelukunta laatii lasten esityksen pohjalta toimenpidealoitteen. Lisää lasten esityksiä ja päätöksiä kevään istunnosta, kts. Arkisto
Euroopan neuvosto pyytää 7−17 -vuotiaiden mielipiteitä siitä, miten lapsia ja nuoria kuullaan Suomessa. Suomen Lasten Parlamentti on mukana Euroopan neuvoston lasten ja nuorten osallisuutta arvioivassa hankkeessa, johon kuuluu muun muassa kysely suomalaisille lapsille. Edustajat Suomen Lasten Parlamentissa ovat osallistuneet kyselyn lapsilähtöiseen laadintaan. Lisäksi edustajat toimivat myös projektin eri työryhmissä. Kysely on suunnattu 7-17 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Vastausten viimeinen jättöpäivä on 18.9. Kyselyn tulokset liitetään Euroopan neuvoston raporttiin. Raportti auttaa päättäjiä suojelemaan tehokkaammin lasten ja nuorten oikeutta tulla kuulluksi ja vakavasti otetuksi niin
Lue lisää
Valtakunnallinen lasten kuulemisjärjestelmä Suomen Lasten Parlamentti, joka edistää lapsen oikeutta tulla kuulluksi yhteiskunnassa, äänesti huhtikuussa päättyneissä ensimmäisissä verkkovaaleissaan
Lue lisää
Suomen Lasten Parlamentin puheenjohtajaksi kaudelle 2010-2011 on valittu Aleksiina Astala. Aleksiina on peruskoulun kuudetta luokkaa käyvä edustaja Porista. ”Mielestäni hyvä puheenjohtaja olisi
Lue lisää
Valtakunnallisen alakouluikäisten lasten vaikuttamiskanavan Suomen Lasten Parlamentin edustajat ovat huolestuneita siitä, että aikuiset eivät aina puutu koulukiusaamiseen.
Lue lisää
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen juhlavuoden kunniaksi on ilmestynyt maamme ensimmäinen lapsille vaikutustaitoja opettava kirja 'Nyt äänestetään!'. Kirja antaa kouluikäisille monipuoliset valmiudet
Lue lisää
Lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlapäivä huipentuu perjantaina lasten, nuorten ja päättäjien valtakunnalliseen kokoontumiseen Suomen Lasten Parlamentin täysistunnossa Helsingissä. Paikalle odotetaan jopa 600 lasta ja nuorta ympäri Suomea.
Lue lisää
Suomen Lasten Parlamentin edustajat kunnista ovat vieneet lasten viestejä eteenpäin valtakunnan tasolla. Edustajat ovat olleet myös eri medioiden haastetteluissa ja kuultavana- lasten itselleen kokemista tärkeistä asioista.
Lue lisää
Suomen Lasten Parlamentti on pyytänyt europarlamentaarikkoja asiantuntijoiksi ja keskusteluun kanssaan omassa verkkoparlamentissaan. Sirpa Pietikäinen, Ville Itälä, Satu Hassi, Eeva-Riitta Siitonen ja
Lue lisää
Voit lähettää Valto-joulukortin tästä.
Lue lisää
Suomen Lasten Parlamentin ensimmäinen täysistuntoraportti eduskunnalle
Suomen Lasten Parlamentin ensimmäinen kaksiviikkoinen täysistunto pidettiin verkossa 17.-30. huhtikuuta 2008.
Lue lisää
Innostunut asiasta? Hienoa, autamme mielellämme Sinua paikallisen Lasten Parlamentin perustamisessa kuntaasi. Ota yhteyksiä olitpa sitten lapsi tai aikuinen, kotoa, koulusta, tahi kunnasta:
Lue lisää
Suomen Lasten Parlamentin hallitus kokoontui kaksipäiväiseen seminaariin Jyväskylään 5. – 6.4.2008. Seminaarin aikana hallitus käsitteli mm. aloitteita, Lasten Parlamentin vaikutuskanavia, hallituksen
Lue lisää
Jyväskylän kaupunki on kutsunut Suomen Lasten Parlamentin seuraavaan fyysiseen täysistuntoonsa Jyväskylään marraskuussa 2008. Suomen Lasten Parlamentti yhdistyksen edustajat ja Jyväskylän kaupungin
Lue lisää
Yle esittää ohjelmaa Suomen Lasten Parlamentin ensimmäisestä, 9.11.2007 järjestetystä täyistunnosta sunnuntaina 2.12.2007 klo 9.00 YLE2 kanavalla ohjelmassa Galaxi.
Lue lisää
Tänään 20.11.2007 vietetään lapsen oikeuksien päivää. Lapset ja nuoret ovat oman arkensa parhaita asiantuntijoita. Heillä on oikeus saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.
Lue lisää
Suomen Lasten Parlamentti perustetaan virallisesti Tampere-talossa 9.11.2007. Yli 200 kuntaa lähettää avajaisiin edustajan ja jotkut kunnat myös varaedustajan. Lapsia kokoontuu Tampereelle n. 350.
Lue lisää
Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen on lupautunut Suomen Lasten Parlamentin suojelijaksi istuntokaudelle 2008 - 2009.
Lue lisää
Suomen Lasten Parlamentti kokoontuu ensimmäiseen historialliseen istuntoonsa Tampere-taloon 9.11.2007 ja työskentelee sen jälkeen pääosin verkon välityksellä. Tämä vajaan parinsadan edustajan
Lue lisää