Lasten vaikuttaminen
Kuka tietää parhaiten, mitä lapset ajattelevat ja mitkä asiat ovat lapsille tärkeitä?
Kuka päättää asioista, jotka koskettavat sinua. On asioita, joista voi päättää itse ja joista päättämiseen voi itse osallistua. On asioita, joista päättää vanhemmat, opettajat, harrastusten aikuiset, oman kunnan virkamiehet tai valtakunnan päättäjät.
Asioihin, joihin voi itse vaikuttaa, tarvitaan sinun ääntäsi.
On monia tapoja saada oma ääni kuuluviin.
Oma ääni kuuluviinOsallistumista itselle tärkeisiin asioihin, esimerkiksi omassa asuinympäristössä ja koulussa, oppii itse toimimalla – osallistumalla. Tarvitaan puheisiin pääsemistä aikuisten kanssa.
Osallistumisen ja vaikuttamisen tapoja on monia
mm. koulusi oppilaskunta, mielipiteen kirjoittaminen ja julkaisu yleisönosastossa, nimiadressin kerääminen jonkin asian puolesta, lasten parlamentissa toimiminen, jota kautta voit tehdä aloitteita omassa kunnassa, verkkokeskusteluun osallistuminen ja aloitteen teko verkossa. Vaikuttamista on jo pienikin teko, esimerkiksi; Kerää roska päivässä kampanja.











